Lahden seurakuntayhtymä sai kirkon ympäristödiplomin vuosiksi 2009-2012.

Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi marraskuussa 2008 uuden  ympäristöohjelman vuosiksi 2009-2012. Ulkoisessa katselmuksessa todettiin ympäristöasioiden tulleen osaksi arkipäiväistä toimintaa. Kirkkohallitus myönsi ympäristödiplomin Lahden seurakuntayhtymälle joulukuun täysistunnossaan.

Lahden seurakuntayhtymä on ollut edistyksellinen ympäristöasioissa ja teki ensimmäisen ympäristöohjelmansa jo vuonna 1990. Kun Kirkon ympäristödiplomi otettiin käyttöön v. 2001, Lahden seurakuntayhtymä sai sen ensimmäisten joukossa.

Kirkon ympäristöjärjestelmä, ympäristödiplomi, on ollut Suomessa käytössä siis vuodesta 2001. Ympäristödiplomeja on myönnetty jo yli sadalle seurakunnalle. Ympäristödiplomi on osoittautunut konkreettiseksi ja toimivaksi työkaluksi, jonka avulla seurakunnat voivat helpommin muuttaa sanat teoiksi.

Diplomi edellyttää, että seurakuntien johto, päättäjät ja työntekijät sitoutuvat seurakunnan asettamiin ympäristötavoitteisiin. Ensin tehdään ympäristökatselmus, jonka pohjalta laaditaan ympäristöohjelma. Ohjelma sisällytetään toiminta- ja taloussuunnitelmaan ja sen toteutumisesta raportoidaan vuosittain toimintakertomuksissa. Kirkkohallitus käsittelee ympäristödiplomihakemukset vuoden viimeisessä kokouksessaan.

Diplomi myönnetään neljäksi vuodeksi kerrallaan, minkä jälkeen sitä on haettava uudelleen. Uudessa hakemuksessa on selvitettävä miten tavoitteet ovat toteutuneet. Jatkuvan parantamisen idean mukaisesti ympäristöohjelmassa asetetaan uudet tavoitteet.

Kirkon ympäristödiplomi

Kirkon ilmasto-ohjelma

Ekumeeniset ilmastoteesit