Lahden seurakuntayhtymä ja paikallisseurakunnat 

Lahden seurakuntayhtymän muodostavat neljä lahtelaista paikallisseurakuntaa: Keski-Lahden, Joutjärven, Launeen ja Salpausselän seurakunnat. Kukin paikallisseurakunta huolehtii oman seurakuntansa jumalanpalveluselämän toteuttamisesta ja muusta seurakunnallisesta toiminnasta. Seurakunnilla on tehtäviensä suorittamista varten tarpeellinen henkilöstö.

Seurakuntayhtymä

Kirkkolainsäädännön mukaan saman kunnan alueella toimivien seurakuntien on muodostettava seurakuntayhtymä tai yhdistyttävä yhdeksi seurakunnaksi. Lahden neljä paikallisseurakuntaa ovat muodostaneet seurakuntayhtymän ja hyväksyneet sille perussäännön, jonka sisällön voit lukea tästä.

Seurakuntayhtymä hoitaa sille lainsäädännössä määriteltyjä pakollisia tehtäviä, joita ovat muun muassa taloushallinto, osa henkilöstöhallinnosta, kiinteistöhallinto ja hautatoimi. Lisäksi paikallisseurakunnat ovat sopineet perussäännössä, että seurakuntayhtymän tehtäväksi uskotaan myös eräitä muita seurakuntien yhteisiä toimintoja. Sellaisia ovat muun muassa kirkonkirjojen pitäminen, palvelutyön yleissuunnittelu ja yhteiset tehtävät, kasvatustyön yleissuunnittelu ja yhteiset tehtävät, sairaalasielunhoito, perheneuvonta ja viestintä.

Seurakuntayhtymässä on yhteistä päätöksentekoa ja johtamista varten yhteiset hallintoelimet: yhteinen kirkkovaltuusto, yhteinen kirkkoneuvosto ja kuusi johtokuntaa.

Paikallisseurakunnat

Paikallisseurakuntien seurakuntaneuvostot käyttävät päätösvaltaa seurakunnan asioissa. Seurakuntaneuvosto päättää muun muassa toimintasuunnitelman sisällön, miten talousarviossa seurakunnalle myönnettyjä määrärahoja käytetään, miten seurakunnan hallinnassa olevia varoja käytetään ja muista seurakunnan asioista.

Kirkkoherran tehtäviin kuuluvista asioista on annettu määräyksiä kirkkolainsäädännössä ja lisäksi seurakuntaneuvosto voi siirtää toimivaltaansa kuuluvia asioita kirkkoherran ratkaistavaksi.

Henkilöstö

Paikallisseurakuntien toimintaa ja yhteisten tehtävien suorittamista varten seurakunnilla ja seurakuntayhtymällä on noin 300 työntekijää. Kesäaikaan työntekijämäärä kasvaa noin 100 kausityöntekijällä. 

Hallintokaavio

Hallintoelinten organisaatiokaavion löydät tästä.