Ristinkirkko

Ristinkirkon (1978) torni kohoaa korkeuteen arkkitehtonisesti vaikuttavana ja puhdaslinjaisena vanhalla kirkonpaikalla, Kolkanmäellä. Kaupunkikuvaan oleellisesti kuuluvan Alvar Aallon (1898-1976) suurteos peilaa tyylikkäästi toisen mestariarkkitehdin, Eliel Saarisen kaupungintaloa, joka on kauppatorin ylittävän akselin eteläisessä päässä.

Ristinkirkon muotokieli on selkeää mutta elävän linjakasta. Ulospäin rakennus näyttäytyy modernina, ylöspäin kohoavana muotona, jota hallitsee jyhkeä, betoninen kellotorni. Sisätilassa pohjaratkaisu kiinnittää huomion kirkollisten toimitusten keskipisteeseen eli alttarille, jota kohden kolmiomainen muoto kapenee.

Lahden pääkirkko Ristinkirkko on tunnettu jumalanpalvelusten, kirkollisten toimitusten sekä mittavien hengellisten tapahtumien pitopaikka. Seurakunta käyttää ahkerasti kirkon monipuolisia tiloja omissa tilaisuuksissaan.

Ristinkirkolle on ominaista myös kulttuurin vaaliminen. Kirkossa pidetään jatkuvasti konsertteja, näyttelyjä, juhlia ja muita tapahtumia, joista merkittävin on Lahden kansainvälinen urkuviikko. Maailman mestariurkurit ovat soittaneet Ristinkirkon 52-äänikertaisia, Urkurakentamo Veikko Virtasen urkuja. Hyvän akustiikkansa ansiosta kirkko on tärkeä konsertti- ja levytyspaikka.

Henkilöpaikkamäärä kirkkosalissa 1150.

Historia

Päätös vanhan kirkon purkamisesta ja uuden rakentamisesta sen paikalle sai aikaan kirkkokiistan, joka laajuudessaan ja kiihkeydessään oli ainutlaatuista Suomen kirkkorakentamisen historiassa.

Valitukset ja lausunnot erilaisille viranomaisille Aallon kirkkosuunnitelmista kestivät lähes seitsemän vuotta.

Aloittaessaan kirkon suunnittelun Alvar Aalto kävi tutustumassa tulevaan kirkon paikkaan. Puuston säilyttäminen, luonnonläheisyys ja kirkon avautuminen osaksi luontoa oli tärkeää Aallolle. Taustalla oli ajatus kirkosta Getsemanena, rauhan paikkana, jossa saattoi rukoilla ja hiljentyä keskellä aktiivista, nykyaikaista Lahtea. Ristinkirkon kolmiomainen muoto oli käytössä ensimmäistä kertaa Suomessa.

Kirkon eteläpäädyssä on ristinmuotoinen 52 ikkunan muotoinen ikkunaryhmittymä. Alttariseinän yksinkertainen risti on työstetty Lahden vanhan kirkon tapulin tukihirrestä.

Ristinkirkon betoninen kellotapuli nousee neljänkymmenen metrin korkeuteen suoraan kirkon runkorakenteista. Se kätkee sisälleen samalla paikalla olleen Lahden vanhan puukirkon kolme kelloa, jotka ovat edelleen käytössä.

Lahden vanhan kirkon tapulin tukihirrestä on työstetty alttariseinän yksinkertainen risti ja kellotapulissa on 3 kelloa, jotka ovat edelleen käytössä.

  • Vihittiin käyttöön adventtina 1978
  • Rakennusala 1228 m2, tilavuus 19250 m3
  • Kokonaiskustannukset 1978 14,9 milj.mk

Suunnittelutyöt

  • Suunnittelu: Arkkitehtitoimisto Alvar Aalto & co
  • Rakennesuunnittelu: Insinööritoimisto Magnus Malmberg
  • LVI-suunnittelu: Insinööritoimisto Erkki Lahtinen
  • Sähkösuunnittelu: Insinööritoimisto Juhani Mäkelä
  • Akustinen suunnittelu: professori Claes Holm ja DI Hamilkar Aalto
  • Kirkkotekstiilit: taiteilija Dora Jung
  • Urkudispositio: diplomiurkuri Aimo Känkänen, avustajana Kari Jussila
  • Urut: Urkutehdas Veikko Virtanen

Rakennustyöt

  • Pääurakoitsija: Rakennusliike Reino Launiemi
  • Ilmastointityöt: Koja Oy
  • Putkityöt: Oy Huber Ab
  • Sähkötyöt: Lahden Sähkö ja Kone Oy

Ristinkirkko, Keski-Lahden seurakunta
Kirkkokatu 4, 15110 Lahti
Vahtimestari puh. 050 5772 928

Virtuaaliesittely


Esteettömyys

Katutasosta pääsee kirkkosaliin pyörätuolilla, aulassa on inva-wc ja hissillä pääsee parvelle ja alakerran kahvioon.

Induktiosilmukan kuuluvuusalueen kartta on kirkon ilmoitustaululla.