Kaste

Kaste on evankelisluterilaisen kirkon toinen sakramentti. Kaste perustuu Jeesuksen sanoihin:

"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matteus 28:18–20)

Kasteen kautta lapsesta/aikuisesta tulee Jumalan lapsi ja Jeesuksen opetuslapsi. Samalla hänestä tulee paikallisseurakunnan ja maailmanlaajuisen Kristuksen kirkon jäsen.

Kasteessa Jumala kutsuu ihmisen nimeltä omakseen ja lahjoittaa hänelle oman uskon. Nimi on ihmisen käyntikortti, ja siitä tulee osa hänen persoonallisuuttaan. Kristityille kastejuhlassa ei ole kuitenkaan koskaan kyse pelkästä nimenannosta, vaikka juhla tunnetaan nimillä "ristiäiset".

Kasteen ajasta ja paikasta sopimiseksi ota yhteyttä seurakuntatoimistoon. Kaste voidaan toimittaa yhtä hyvin kirkossa kuin kotona. Yleensä kastejuhlaa vietetään kahden kuukauden kuluttua lapsen syntymästä. Aikuisen kastaminen on myös mahdollista. Aikuisella kasteen yhteyteen liittyy rippikoulu ja konfirmaatio.

Kummeiksi tarvitaan vähintään kaksi evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitua jäsentä. Vähintään kahden kummin tai muun todistajan tulee olla läsnä kastetoimituksessa.

Kastevirret

  • Virsikirjan virret 214- 219
  • Lasten virsikirjan virret
  • Virsikirjan uusimmasta jumalanpalvelusliitteestä numerot 808 – 810.

Verkkovirsikirjan löydät kirkon www.evl.fi -palvelun kautta.

 

Kastejuhlan kulku

  1. Virsi
  2. Alkusiunaus
    Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
    Seurakunta: Aamen.
  3. Johdantosanat
  4. (Psalmi) 
  5. Kysymykset vanhemmille ja kummeille
  6. Ristinmerkki
  7. Rukous
  8. Puhe
  9. (Virsi)
  10. Kastekäsky (Matt. 28:18–20) 
  11. *Uskontunnustus yhteen ääneen lausuttuna
  12. *Kaste
  13. (Virsi)
  14. Yhteinen esirukous
    Seurakunta: Aamen.
  15. Isä meidän -rukous yhteen ääneen lausuttuna
  16. Herran siunaus
    Seurakunta: Aamen.
  17. Virsi


* Seurakunta seisoo
** Seurakunta voi seistä
Suluissa olevat kohdat voidaan jättää pois.