TOIMINTAA KOULUIKÄISILLE TYTÖILLE JA POJILLE

Keski-Lahden seurakunnassa

on tarjolla erilaisia harrastekerhoja alakouluikäisille pojille ja tytöille. Kerhot kokoontuvat viikottain arki-iltoina ja niitä ohjaavat koulutetut kerhonohjaajat. Kokoontumispaikkoina ovat seurakunnan toimipisteet Mukkulassa, Ankkurissa, Metsäpellossa ja Kirkkokatu 7:ssä sekä Kivimaan koulussa. Kerhoihin ilmoittaudutaan kerhopaikassa. Kerhot alkavat syyskuun alussa ja jatkuvat yleensä äitienpäivään asti, pois lukien koulujen loma-ajat mm. syysloma, joulun aika ja talviloma sekä pääsiäisen ajan hiljainen viikko. Tarkemmat tiedot saa kysymällä meiltä työntekijöiltä.

Jos kerhonohjaaminen kiinnostaa, niin ota rohkeasti yhteyttä. Kiinnostus ja innostus lasten parissa työskentelyyn riittää eikä pohjakoulutusta ei tarvita -koulutamme uusia kerhonohjaajia seuraavan kerran syksyllä 2012 Upilan leirikeskuksessa. Kutsumme erityisesti myös aikuisia kerhonohjaajiksi. Jos sinulla on mahdollisuus toimia esim. puuhakerhon tai sählykerhon ohjaajana, ota yhteyttä. Tai jos sinulla on jokin harrastus, jota haluat opettaa, voimme tarjota tilat ja mahdolliset materiaalit.

Lisäksi järjestämme retkiä, leirejä ja olemme mukana erilaisissa tapahtumissa. Kevään leiri- ja retkitoiminnasta löytyy lisätietoja Kirkonseutu –lehdestä ja kouluihin syksyllä ja keväällä jaettavasta esitteestä sekä nettisivuilta www.lahdenseurakuntayhtymä /tule mukaan/ varhaisnuorena/retket ja leirit.

Kerhotoimintaa keväällä 2012:

Kerhojen kevätkausi alkaa viikolla 3 (tanssiliikuntakerho viikolla 2) ja kevään viimeiset kerhot ovat viikolla 17.

Mukkulan kirkko, Kilpiäistentie 1

Ma klo 17.00 - 19.00 Luovan toiminnan kerho 7-12v.

Ti klo 17.30 - 20.00 Mukkula Open 7-17 v. Avoimet ovet kirkolla. Saa tulla pelaamaan biljardia, pingistä, ilmakiekkoa tai lautapelejä. Pieni kioski ja työntekijöitä paikalla. Välillä askartelua, leivontaa, leffailta ym...

Ke klo 15.30 - 16.15 Lapsikuoro alle 10 v.

Ke klo 16.30 - 17.30 Lapsikuoro yli 10 v.

Ke klo 17.00-19.00 Puuhakerho 7-10v .

To klo 17.00 - 19.00 Äijäkokkikerho pojille 7-12 v.

Kivimaan alakoulun liikuntasali, Lahdenkatu 62

Ke klo 16.30-18.00 Tanssiliikuntakerho 1.-4.lk pojille ja tytöille

Ankkurin seurakuntakoti, Laiturikatu 1

Ma klo 17-19 Perheaskartelukerho tytöille ja pojille 7-12v. -yhdessä äidin, isän tai vaikka kummin kanssa.

Metsäpellon srk-koti, Mäntyrinteenkatu 3

Ti klo 17.00 - 19.00 Äijäkokkikerho pojille 7-12v.

To klo 17.00 - 19.00 Puuhaköksäkerho tytöille 7-12v.

Seiska, Kirkkokatu 7

Tällä hetkellä ei kerhoja

ÄIDIT JA TYTTÄRET -ryhmä

Syksyllä alkanut ryhmä jatkuu keväällä. Ohjelmassa mm. askartelua, leipomista, hemmottelua, draamaa ja juttelua. Ryhmän kokoontumiskerrat: keskiviikkoisin 1.2., 7.3., 11.4. ja 9.5. klo 17.30-19.00 Kirkkokatu 7:ssa.

Vapaita paikkoja voi tiedustella Merja Forstedtilta, 044-7191 425, merja.forstedt@evl.fi

MUKKULAN TALVITAPAHTUMA lauantaina 11.2. klo 10-13

Mukkulan kirkolla talvitapahtuma perheille. Ohjelmassa perhepotrettia, Mukula-kuoron jukeboksia, kasvomaalausta, autorataa, askartelua, makkaranpaistoa nuotiolla, ruokailua, diakonian arpajaiset, Mukkula-seuran hevosajelua, pulkkamäkeä ja napakelkkailua... kirkon tiloissa ja vähän ulkonakin. Tulkaa perheenä viettämään kivaa talvista puuhapäivää yhdessä!

VIELÄ MUUTAMA PAIKKA VAPAANA PERHERETKELLE Kallioplanetaarioon ja Veljeni Leijonamieli -ensi-iltaan lauantaina 31.3.

Lähde mukaan planetaario- ja teatteriretkelle 31.3. Jyväskylään. Kallioplanetaario on mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen vierailukohde planetaarionäytöksineen. Veljeni Leijonamieli on kertomus veljeydestä, ystävyydestä ja rakkaudesta, joiden avulla rohkeus voittaa pelon, hyvyys pahuuden ja elämä kuoleman. Ikäsuositus yli 7-vuotiaille.

Lähtö Ristinkirkon edestä klo 10, Kallioplanetaario klo 13-15 (näytös ja ruokailu), kaupunkiaikaa omatoimisesti Jyväskylässä, klo 18.00 Jyväskylän kaupunginteatterissa esitys ja n. klo 23 Lahdessa.

Hinta: 35€ aikuinen, 20€ lapsi. Hinta sisältää matkan, ruokailun buffet-pöydästä sekä planetaario- ja teatteriliput. Ilmoittaudu viimeistään 17.2. puh. 044 7191 248 / Safka tai sähköpostilla kirsi.savolainen@evl.fi (mainitse lähtijöiden nimet, lapsi/aikuinen sekä osoite ja puhelinnumero).

PERHEMESSUT

Mukkulan kirkossa 18.3. ja äitienpäivänä 13.5. klo 16. Tervetuloa!

PERHEIDEN RETKIPÄIVÄ TYKKIMÄELLE lauantaina 26.5.

Lisätietoja lähempänä ajankohtaa tältä sivulta ja Kirkonseutu-lehdestä.

YHTEYSTIEDOT

Merja Forstedt, nuorisotyönohjaaja 044 7191 425 merja.forstedt@evl.fi

Kirsi "Safka" Savolainen, nuorisotyönohjaaja vs. 044 7191 248 kirsi.savolainen@evl.fi

Katja Ruotoistenmäki-Pirttimaa, nuorisotyönohjaaja (lomalla)

Hannu Rui, nuorisotyönohjaaja 044 7191 411 hannu.rui@evl.fi